tiistai 18. elokuuta 2015

Miljoona litraa metsämarjoja!

Maa- ja kotitalousnaisten valtakunnallinen Metsästä voimaa -teema jatkuu tänäkin vuonna. Teemavuoden hengessä järjestetään Miljoona litraa metsämarjoja -kampanja, jonka tavoitteena on kannustaa kaikkia metsään satoa poimimaan. Kampanjamarjoja ovat mustikka, villivadelma, ahomansikka, juolukka, puolukka, hilla, karpalo, variksenmarja, tyrni ja pihlaja.

Kampanja-aika on 1.7. - 31.9. ja osallistua voi yksin tai 5 - 30 hengen joukkueena. Jos haluat olla mukana Yppärin maa- ja kotitalousnaisten tiimissä, merkitse ylös poimimasi marjalitrat. Kootaan syyskuun lopussa litrat yhteen ja Päivi välittää tiedot eteenpäin maa- ja kotitalousnaisten keskukseen. Voit osallistua myös yksilösarjaan, vaikka olisit joukkueessa mukana! Ahkerimmille marjanpoimijoille on luvassa matkapalkintoja, ja kaikki osallistuneet ovat mukana tavarapalkintojen arvonnassa.

Lisätietoja kampanjasta Maa- ja kotitalousnaisten nettisivuilla.

torstai 13. elokuuta 2015

Elokuun kökkä

Kokoonnutaan 16.8. klo 13 Yppärin kalasatamassa onkimisen merkeissä. Paavo opastaa kalan käsittelyssä jos saalista sattuu tulemaan ja Anne tarjoaa kahvit! Mielellään oma onki mukaan sekä matoja. Toki olet tervetullut myös vain rupattelemaan ja vaihtamaan kuulumisia.

Nähdään sunnuntaina!